We keep running till the day we're gone

Viime talvena tein tietoisen valinnan muuttaa hevoseni maneesitallille, jossa tiesin useiden ratsukkojen valmentautuvan sekä kilpailevan aktiivisesti. Tuntui suoraan sanottuna välillä aika pahalta mennä muiden sekaan ratsastamaan omalla kuntoutuvalla ravurilla, ihan kun sitä olisi pitänyt jotenkin selitellä. Tietenkään en omasta hevosestani ratsusukuista saa millään, joten sillä ei ole sellaisia edellytyksiä kuin muilla ratsuilla, mutta aionpa yrittää parhaani. Jännä miten jälleen kerran sitä peilaa itseään muihin, vaikka ei olisi mitään syytä. Ratsastuksellisestihan tämä kesä ei ole ollut mikään huikea ja olenkin saattanut parit kyyneleet tirauttaa sen vuoksi. Tein nyt tällaisen postauksen, johon voin palata aina huonoissa fiiliksissä. Joissain asioissa nimittäin on tapahtunut hurjasti kehitystä! Nämä asiat eivät välttämättä liity suoraan ratsastukseen, mutta helpottavat suuresti toimimista hevoseni kanssa.

Kouluratsastus ei ole enää niin pakkopullaa. Aloitin tunnit uudestaan rahatilanteen niin salliessa ja tarkoitus on jatkaa säännöllisesti. Nyt olen saanut hevosta jopa taipumaan  ja kulkemaan paremmin oikein päin. Kaveri ratsasti Dizzyllä pari kertaa kun se oli todella hankalalla päällä ja halusin varmistua ettei sitä vaivaa mikään fyysinen ongelma. Ongelma olikin vain kiima. Aloin käyttää sileällä ja esteillä kannuksia, sillä pohjetta ei saa kunnolla läpi ja niiden käyttö onkin tuottanut tulosta.

Esteet sujuivat paremmin alkukesästä kun laukka oli ihan mahtavaa ja sitä pystyi jo kunnolla lyhentämään. Estekorkeutta ollaan pystytty nostamaan jo parhaimmillaan 65cm ja ollaan hypätty lankkua sekä okseria ja laitettu muita härpäkkeitä sekaan. Kaverit ovatkin estehommissa olleet kultaakin kalliimpia, sillä Dizzyllä ei hermot ja kunto ole vielä sitä luokkaa, että kannattaisi ryhmävalmennuksiin mennä. Ollaan siis menty lyhyitä aikoja ja helppoja yksinkertaisia tehtäviä hevosen ehdoilla.

Ilman satulaa ratsastaminen on ollut haastavaa muuten kuin käynnin osalta, kun Dizzy on pitkään tehnyt kaiken maailman sivuloikkia. Ravissa olen jo pystynyt ratsastamaan pidempään, mutta laukka on ollut niin holtitonta, etten ole sitä oikein uskaltanut kokeilla. Tänä kesänä kuitenkin tuli sitäkin kokeiltua menestyksekkäästi. On tullut huomattua, että paras tulos syntyy yleensä fiilispohjalta. Juurikin tällä kerralla tuli vain sellainen olo että voisin mennä ilman satulaa ja selässä olikin jo sellainen olo että voisin kokeilla laukkaakin.

Kuolaimettomilla D toimi tosi hyvin, mutta ne jäivät nyt ainakin joksikin aikaa pois käytöstä, sillä nykyiset suitset eivät oikein sovi LG-kuolaimettomien kanssa yhteen. Niskapehmuste yhdistää kaikki yksittäiset hihnat (turpis, poskihihnat, leukahihna), joten se ei ole kovin tukeva yhdistettynä kuolaimettomaan kun turpahihnan ottaa kokonaan pois. Katsotaan jos saisin kuolaimettomiin sopivammat suitset. Nyt ollaan sileällä käytetty suoraa kumikuolainta ja esteillä fullcheek waterfordia.

Uittaminen ei aiempina kesinä ole oikein onnistunut. Ensimmäisenä kesänä heppa sai slaagin nähdessään soutuveneitä rannassa ja pakeni paikalta ja sitten ei enää uittomahdollisuutta lähellä ollutkaan. Viime kesänä käytiin vaan maastakäsin kahlaamassa ja polskimassa olkapääleikkaukseni takia. Tänä kesänä aloitin veteen tutustumisen taas maastakäsin, naksuttimen ja herkkujen kera. Naksuttelin Dizzyn veteen onnistuneesti parina kertana ja sitten mentiin jo selästä käsin herkkupalkinnoilla. Ensimmäisellä kertaa käytiin satulan kanssa kastelemassa jalkoja, mutta sitten mentiin jo ilman satulaa. Tallillekin ollaan kävelty rannasta ilman satulaa, matkaa toki on n. 500 metriä, mutta joskus en olisi sitäkään matkaa kyennyt ratsastamaan tietä pitkin satulatta. Kerran Tiia kävi kuvailemassa, harmi kun ei siinä vaiheessa vielä oltu kovin vesipetoja ja vesikin oli aika kylmää!

Alla olevat uintikuvat © Tiia Tahvanainen Photography

Peltolaukkaa ollaan päästy kokeilemaan pitkästä aikaa, sillä on ollut mukavan kuivat kelit. Edelliseltä peltolaukkakerralta onkin mukavat muistot, kolme vuotta sitten Reetan kanssa painettiin täysiä peltoa päästä päähän kun D päätti vetää liinat kiinni ja pukittaa. Lensin voltilla alas ja poni paineli talliin omaan karsinaan. Tällä kerralla hallinta oli jo parempi.

Maastoilemaan olen myös päässyt kavereiden seurassa ja viime viikolla uskalsin ekaa kertaa jo yksin yli tunnin lenkille!

© Milla Sillanpää

Temppujen opettaminen on jäänyt lähinnä "hymyilyn" opettamiseen, ollaan tehty niin paljon kaikkea muuta, ettei oikein ole ollut intoa opettaa muita temppuja.

Ollaan tehty muutamia muitakin juttuja, jotka lähinnä kuvastavat millaista Dizzyä on nykyään käsitellä. Kerran ratsastuksen jälkeen kokeilin kerätä lannat maneesista pois selästä käsin. Aiemmin D olisi vetänyt hirveät pultit, mutta nyt kääntyi helposti istunnalla samalla kun pitelin talikkoa. Ollaan opeteltu myös avaamaan maneesin ovet selästä käsin. Sinällään vähän turha taito, voisihan ne avata maastakäsinkin, mutta tämäkin on minulle hevoseni hallintaa yhtä lailla ja on myös sopivasti luonnollinen tilanne harjoitella esimerkiksi peruutusta.

Laumakavereista olen todella iloinen. Tytöt tulevat hyvin toimeen ja meininki vaikuttaa seesteiseltä. Toivon mukaan tammat tarhaavat myös talvella yhdessä!

Tässäpä teille tämän kesän positiivisuusvideo, johon tulen kyllä heikkoina hetkinäni palaamaan!