Voikukkia ja sadattelua

Meinasin kirjotella tuossa pari viikkoa sitten, mutta... Tuli kaikenlaista. Viime kirjoitusta seuraavana päivänä ratsastelin nurmella, joka oli täynnä ihania voikukkia! Reetta tuli pitkästä aikaa kunnolla kuvailemaan.

Muita hevosia tuli nurmelle!

Ylläolevat kuvat © Reetta Henttu

Laukannostot eivät oikein meinanneet onnistua, Dizzy jäi ennemmin pukittelemaan paikalleen. Käytiin kyllä sitten ihan keskenämme myöhemmin laukkaamassa hiittisuoralla, siinä on aina tuntunut nostavan laukan helposti, ja oli hirmu kivaa!

Kokeiltiin myös liinatyöskentelyä niin, että minä ratsastin ja M oli liinan toisessa päässä. Dizzyllä on ollut ongelmana pitkään se, ettei se oikein viitsisi tehdä töitä. Tällä hetkellä satulaongelma on ratkaistu, joten haluttomuus työskentelyyn ei tule siitä, vaan sitä on näyttänyt lähinnä ärsyttävän hikoaminen ja se, että alkaa väsyttää. Liinassa saatiin mentyä pari täyttä ympyrää laukkaa! Hieno saavutus sinällään kun miettii meidän viime syksyn/talven juoksutusongelmia... Alkusyksystä selässä olo juoksutettaessa ei varsinkaan tuntunut toimivan.

Kokeiltiin Crescendo-ravikuolainta Dizzylle, sillä vanha tavallinen kolmipalanivel oli hiukan liian pitkä ja liekö loppujen lopuksi edes niin toimiva... Jäljelle jäi tavallinen nivelkuolain, mutta huomasin, että etenkin maastossa Dizzyä oli todella hankala hallita niin pehmeällä kuolaimella. Ravikuolain oli ihan ok, mutta ehkä ratsastaessa kuitenkin aavistuksen liian kova. Ajaessa on toiminut ihan hyvin. Saatiin kokeiluun muutama kuolain ja niistä Baucher ja Kimblewick olivat hyviä, mutta päädyttiin pelkästään Baucheriin, jota en ole itse vielä päässyt kokeilemaan.

Kapusin myös erään 4-vuotiaan ravurin selkään ja sain kunnian olla neidin ensimmäinen ratsastaja. Ensimmäisellä kerralla nousin selkään ja kokeiltiin mitä heppa tuumaa, käveltiin pihalla muutama kierros taluttajien kanssa. Toisella kerralla kokeiltiin liinassa ravaamista, mikä sujui oikein hyvin! Jopa pohjeavut toimivat ympyrää säädellessä hyvin, ottaen huomioon, ettei hevosella oltu ennen ratsastettu. Ehdin jo haaveilemaan monté-ohjastajan urasta, kunnes...

Reetta ja Wiltsu tulivat kylään. Käytiin Wiltsu hakemassa meille, tutustuttiin maneesiin, illemmalla ratsastettiin nurmella...

© Riku Henttu

Ja sitten lähdettiin maastoon. Ehdittiin varmaan parikymmentä minuuttia ratsastaa ja oltiin jo käännytty takaisin, kun jostain syystä Dizzy ilmeisesti säikähti tai protestoi jotakin (syytä ei tiedossa), pukitti ja hyppäsi pystyyn useamman kerran sekä meinasi kaatua. Siinä muutamassa sekunnissa minulta lähti tasapaino, tipahdin satulan taakse istumaan, ehdin napata satulan etukaaresta vasemmalla kädellä kiinni, mutta toinen käsi oli tietenkin ohjassa vielä kiinni. Hyppiminen kun jatkui niin kävi sen verran onnettomasti, että hevonen nykäisi uudestaan ja minulta meni olkaluu pois sijoiltaan. Tajusin sen saman tien ja tulin alas heti kun hevonen oli rauhoittunut.

Loppujen lopuksi koko tilanne ei pelottanut oikeastaan lainkaan, pelkäsin lähinnä sitä, etten pysty hallitsemaan hevostani jos se päättää hilpasta, koska olkapäähän sattui ihan vietävästi ja jouduin olemaan melkein kaksinkerroin ettei taju olisi lähtenyt. No pusikosta alkoi sitten tulla jokunen poika crossimopoineen ja siitäkös riemu ratkesi. Dizzy pörhisteli ja oli lievästi vauhkon oloinen, muistini mukaan on kyllä ollut joskus pahempikin. Muut hevoset olivat todella rauhallisesti. Mopoilijat saatiin käännytettyä pois ja yksi meistä lähti pikapikaa tallille, ja pari paikalle sattunutta tuttua tyttöä auttoivat, jotta Dizzy ja Wiltsukin saatiin vietyä pois. Yritin siinä kävellä jonkun matkaa, mutta oli aika hankalaa, joten jäin polulle odottelemaan autokyytiä.

© Reetta Henttu

Siitä sitten keskussairaalan päivystykseen, jossa asiat menivät jokseenkin odotetusti aika päin prinkkalaa. Käytiin röntgenissä, minkä jälkeen laitettiin tippaan ja alettiin roikottaa kättä sängyn laidan yli - tarkoituksena saada olkapää vähän niin kuin itsestään paikalleen. No siinä sitten muutaman tunnin päästä totesin, ettei oikein taida auttaa. Lääkkeillä oli aika huono vaste ja olin aika väsynyt odottamiseen. Ei tosin pitäisi valittaa kun oli siellä varmasti vaativampaakin hoitoa tarvitsevia potilaita. Loppujen lopuksi lääkäri ja hoitajat totesivat myös, että on kai viisainta vetää olkaluu paikalleen. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, pari minuuttia ja homma oli hoidettu! Kivut loppuivat samantien, toki käsi oli hellänä ja ihan turvoksissa. Olisi ollut minun mielestäni järkevintä vetäistä se paikalleen heti röntgenin jälkeen niin olisivat päässeet minusta eroon, en varmaankaan ollut miellyttävimmästä päästä oleva potilas sadatteluineni.

Taas röntgeniin ja siitä poimimaan nippu reseptejä, sairaslomatodistuksia ja muita ohjeita. Alkujaan sain sairaslomaa kuukauden ja siitä on nyt lusittu kohta 3 viikkoa. Kuntoutus oli tarkoitus aloittaa 3 viikon jälkeen kun saan kantositeen pois, mutta olkavarsi on edelleen tunnoton ja ensi viikolla on magneettikuvaus, joten jouduin perumaan fysioterapian. Sen jälkeen tiedetään sitten enemmän. Sapettaa olla sairaslomalla, etenkin kun olen oikeakätinen ja juuri se käsi ei ole käyttökelpoinen. Kaikki hommat hoituu nykyisin enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä! Tämän siitä voi saada kun on löysät nivelet. Jumppakuminauha on ostettu ja muuvit katsottu valmiiksi, että sitä odotellessa.

PS. Löysin Dizzylle rohkean ja reippaan ratsastajan! Lisäksi Reetta on myös ratsastanut sillä ja pari kertaa ollaan ajettu. Olen hirmu kiitollinen kaikista hyvistä ystävistä, jotka ovat auttaneet, ressi on huomattavasti lievempi kun tietää, että edes hevonen tulee liikutettua. Onneksi pystyn itse edes harjailemaan ponia <3