Muutoksen tuulet puhaltavat

Kesä meni kuin siivillä, vaikka oma toinen siipeni olikin epäkunnossa pari kuukautta. Magneettikuvasta paljaistui nimittäin olkaluun pään painaumamurtuma, toiselta nimeltään Hill-Sachsin leesio, joka usein ilmenee olkanivelen sijoiltaanmenon yhteydessä. Kuvasta näkyi myös repeämä, jonka laajuutta ei kuitenkaan saatu selville, vaan jouduin käymään uudessa magneettikuvassa, jota tällä kertaa tehostettiin varjoaineella. Olen sitä mieltä, että potilaalle kannattaa ehdottomasti antaa magneettikuvat kotiin levyllä, jotta omien diagnoosien tekeminen olisi entistä helpompaa, nimim. Tuntikausia kuvia ihastellut.

Jälleen yhden viikon odottaneena sain tietää, ettei olkapäässä ollut mitään sen vakavampaa ja isot hermovauriot oli poissuljettu jo aiemmin hermoratatutkimuksella. Tietenkin ensimmäinen asia joka nämä uutiset kuulleena tuli mieleen, oli, että milloinhan sitä uskaltautuisi ratsastamaan. Puolentoista kuukauden aikana olin sentään istunut hevoseni selässä kolme kertaa talutusratsastuksessa, mikä oli, kuten arvata saattaa, todella jännittävää! Minna-Riikka, jonka sattuman kautta löysin liikutusavuksi, ratsasti Dizzyä muutaman kerran viikossa, ja muutamana muuna kertana ratsastivat Reetta ja Riina.

Laukkaharjoituksia

Minna-Riikka ja Dizzy menivät myös laukkapuomeja...

Dizzyn pukittelu laukannostoissa oli ongelma jo aiemmin ja hetkeksi se tuntui unohtavankin pukittelun, kunnes se taas alkoi kera pystyyn hyppimisen. Neiti kokeili Minna-Riikalle samat temput kuin minulle ja kohta ratsastaja tömähtikin jaloilleen ja sitten persuksilleen kentän hiekkaan. Huomattiin taas, että tamman kanssa täytyy olla napakka, mutta ei käskeä liikaa. Jossain vaiheessa mieleeni tuli, jälkeenpäin ajatellen, oikea neronleimaus! Muistin, että Dizzy on hyvin herkkä ääniavuille, joten pyysin Minna-Riikkaa pukittelutilanteessa ärähtämään hevoselle kovaa. Kuinka ollakaan, ärähdys toimi ja hevonen singahti eteenpäin kuin ohjus! Sittemmin ärähtämistä on tarvinnut käyttää aina vain harvemmin.

Sairaslomalla hevosen käsittelyni sisälsi lähinnä harjaamisen, pesemisen ja ihan loppuvaiheessa juoksuttamisen. Täytyy myöntää, että välillä harmitti katsoa kun muut ratsastivat ja minä en. Juoksuttaminen oli erityisen jännittävää aluksi siksi, että pelkäsin Dizzyn riuhtaisevan olkapään taas sijoiltaan. Pidin kuitenkin liinan pään aina vasemmassa kädessä, oli kierros kumpi hyvänsä, ja varmistin näin ettei onnettomuutta satu uudestaan. Voisi sanoa, että elokuun aikana juoksuttamisessa tapahtui muutenkin läpimurto. Tuntuu, että nykyään hevonen toimii juoksutettaessa kuin unelma, ainakin verrattuna viime vuoteen. Esimerkiksi raviin siirtyminen toimii jo useimmiten pelkästään sanomalla "ravi" ja laukka nousee sanomalla "laukka" ja maiskauttamalla, vaikkakin nousee edelleen hieman hankalasti ympyrälle. Repimiset ja riuhtomiset ovat oikeastaan (ainakin toistaiseksi) jääneet pois. Käyntiin siirtyminen on tietysti vähän hankalaa silloin kun innostuu...

Pääsin kuin pääsinkin taas ratsastamaan! Haettiin Saanan hevonen Ella meidän talliin takaisin ja Minna-Riikka innostuikin ratsastamaan Ellalla. Mentiin pari kertaa samaan aikaan kentällä ja kyllä ne ensimmäiset kerrat olivat jollain tavalla outoja, vaikkakin en myönnä että olisi pelottanut kertaakaan. Pelko hävisi jonnekin sairasloman aikana.

Miten tätä ajetaan??

Reetta tuli taas kuvaamaan kun hypättiin, tällä kertaa laukassa. Olin kyllä ajatellut, että jos laukka ei ota sujuakseen, niin voidaan ihan hyvin hypätä ravistakin, niin kuin ennen vanhaan. Loppujen lopuksi hypättiin varmaan neljä tai viisi kertaa ja loppuaika meni laukatessa pyrähdyksittäin ympäri kenttää. Dizzy kuumenee laukassa, mutta ei kuitenkaan jaksa laukata kovin kauaa ja kirjaimellisesti ökähtää jossain vaiheessa tehden täydestä laukasta pysähdyksen ja huokaisee syvään. Ne muutamat hypyt sujuivat kuitenkin paremmin kuin ikinä! Imua ja intoa oli.

Turpa tötteröllä

Taas plääh

Huuuuuuva tyttö!

Hieman kankeutta huomattavissa pitkän hyppytauon jälkeen!

Vaikka sairaslomani kestikin lähes koko kesän, niin sain silti tehtyä yllättävän monia asioita! Maalasin vasemmalla kädellä tarhojen aitoja, poimin mustikoita, kävin uimassa (seisomassa järvessä) ja kun sairasloma läheni loppuaan ja käsi alkoi olla kevyeen työhön sopivassa kunnossa, kunnostin yhden vanhan nukkekodin.

Kesän aikana selvisi vielä muukin iso asia. Nimittäin se, että poikaystäväni sai opiskelupaikan Jyväskylästä ja syksyn tullessa lähtö Lappeenrannasta olisi edessä. Koska olen laiska ja ensimmäiset pari viikkoa muuton jälkeen menivät ilman kunnon nettiä, kerron nyt, että täällä ollahan, me, kissat ja poni! Omat tavarat muutettiin elokuun viimeisenä lauantaina ja Dizzy tuli sitten maanantaina perässä. Uusi talli ei vielä ollut valmis, joten Dizzy asuukin nyt väliaikaismajoituksessa toisessa tallissa. Sielläkin on ilmeisen hyvät oltavat kun hevonen nukkua röhnöttää joka yö tyytyväisenä kyljellään.

Muuttopäiväihmetys

Killerin hevosurheilukeskuksen läheiset maastot ovat tulleet tutuiksi parin viikon aikana ja täytyy kyllä sanoa, että siinä jos missä on yksi asia minkä vuoksi olen erittäin onnellinen muutosta! Ollaan päästy painattamaan täyttä laukkaa pitkin leveitä hiekkateitä ja mäkiä, ruohikkoisia polkuja, ja mikä parasta, Killerilläkin on ravirata!

Jo Dizzyn muuttopäivänä lähdin itsekseni ratsastamaan, mutta en sitten kovin pitkälle jaksanut kunnes jo käännyin takaisinpäin. Tallilla kuitenkin tapasin Jannan, joka vuokraa erästä hevosta talliltamme. Kysyin josko Janna lähtisi joku päivä ratsastamaan, mutta hänpä kysyikin jaksaisinko lähteä heti uudestaan maastoon. Käytiin yhdessä mukava noin 45 minuutin lenkki ja Dizzykin pysyi ihan hyvin lapasessa vaikka oli toinen hevonen mukana laukkaamassa.

Seuraavana torstaina lähdettiin maastoon neljän hengen voimin lopputuloksena 4 kuumaa hevosta. Vastaantulijoita reitillä oli paljon. Ratsastimme Laajavuorelle päin ja sillä aikaa vastaan ehti tulla suunnistajia, sauvakävelijöitä, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä, n. 100 fuksia jonossa... Reissun puolen välin jälkeen Dizzy villiintyi toisesta herkästi kuumenevasta tammasta ja niiden välille syntyi laukatessa pieni, jopa vähän pelottava kilpailutilanne. Kun toinen tamma yritti pyrkiä ohi niin Dizzy vain lisäsi vauhtia ja loppumatka olikin pään viskomista ja pientä keulimista. Kotiin kuitenkin päästiin ja Laajavuoren päälle mentiin Jannan kanssa viime viikolla kahdestaan. Ihan ylhäältä näkee koko Jyväskylän yli ja maisemat ovat upeat. Päällä ollut lasketteluhissi oli vähän kummallinen hevosten mielestä, mutta siitäkin selvittiin.

Itsehän en uskalla puhelintani oikein kaivaa esille ratsailla ollessa, joten Jannalle kiitos kuvasta!

Tallille valmistui myös pyörötarha, joka on kyllä juoksuttamisen kannalta oikein mukava. Pohja on vielä vähän pehmeä uuden hiekkakerroksen takia, mutta eiköhän se siitä vielä parane.

Pyörötarha ihanaa!

Eilen lähdin tallille jo aamusta siivoamaan karsinaa ja Saaran kanssa maastoon. Mentiinkin ensin radalle laukkaamaan ja tunne olikin aivan huima kun viiletettiin usvaisella radalla menemään vieretysten! Eteen näki varmaan maksimissaan sata metriä kerrallaan ja järvi oli tyyni.

Tänään oli ponin vapaapäivä ja kävin vaan tallihommat tekemässä. Huomenna on taas päivä uusi niin saas nähdä mitä silloin keksitään.

Dizzy-ponin söpöilykuva <3