Mahdollisuuksien hevonen

Lähiviikkoina olen miettinyt paljon ratsastusta harrastuksenani, elämäntapanani ja eräänlaisena "henkireikänä". Tavallaan olen todella kiitollinen siitä, että minulla on ollut 14 vuotta sitten mahdollisuus aloittaa ratsastus. Monilla lapsuuden harrastukset loppuvat aikuistumisen kynnyksellä tai jo teini-iässä kun vaan alkaa ärsyttää. Pidinhän minäkin toki parin vuoden tauon kun selkä ei yhdessä vaiheessa kestänyt.

Kun nyt kohta on ollut hevosen omistajana vuoden verran ja jo huolehtinutkin hevosesta sen aikaa, en pysty kuvittelemaan aikaa ilman hevosta ja tätä rakasta harrastusta. Varmasti monet kummastelivat päätöstäni hankkia ihan oma hevonen, mutta yksi asia johti toiseen ja tuskinpa kukaan voi väittää vastaan jos sanon että harvoin löytää näin monipuolista harrastusta, jossa saa urheilla, joka antaa mahdollisuuden ulkoiluun, jossa saa kehittää itseään ja hevosta, ja mikä parasta - antaa sen pienen irtioton arjesta.

Nykyään kaikilla on kiire. Kaikki asiat tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti ja ihmisten on hankala pysähtyä. Kotona täytetään hiljaiset hetket telkkarilla, tai radiolla. Lähihoitajana työni on hyvin sosiaalista ja työpäivän jälkeen kaipaan usein pelkkää hiljaisuutta. Tallilla sitä on tarjolla.

Kun nyt mietin mahdollisuuksiani oman hevoseni kanssa, on helpottavaa ajatella, ettei ole mikään kiire. Hevonen on vasta 6-vuotias ja ollut ratsuna reilun vuoden ajan. Jo vuodessa olemme molemmat oppineet paljon asioita, yhdessä ja erikseen, itsestämme ja toisistamme.

Tänään kävin radalla laukkaamassa vajaan kierroksen verran ennen kuin menin kentälle ratsastamaan. Tuntuu hyvältä että ollaan saavutettu se piste, ettei joka kerta portin tullessa näkyviin syöksytä siitä ohjuksen lailla. Voin siis antaa hevosen rauhassa laukata radalla omaa vauhtiaan. 

Kentällä mentiin ensin käyntivoltteja ja sitten ravivoltteja molempiin suuntiin, alku oli aikamoista hössötystä ja tuntui, että heiluin satulassa kuin heinämies. Alkuun pääseminen on aina jotenkin vaikeaa kun hevonen vastustelee kuolainta aina ensimmäiset kymmenen minuuttia ennen kuin rentoutuu. Kokeiltiin pohkeenväistöä ja saatiinkiin edes muutama kunnollinen sivuttaisaskel aikaiseksi. Lopussa oma mieli kirkastui kun pystyin istumaan harjoitusravissa molempiin suuntiin ja hevonenkin jo myötäsi aina välillä. Ulkona alkoi jo hämärtää niin tietysti kentän laitamilla näkyi mitä jännittävämpiä asioita, esimerkiksi puita.

Lähdettiin takaisin tallille, siellä ei enää ollut muita. Jotenkin se vaan tänään tuntui niin erityisen hyvältä harjata kaikessa rauhassa omaa hevosta, laittaa se karsinaansa, antaa iltaruuat, sammuttaa valot ja laittaa ovi kiinni perässä. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Kannattaa katsoa YouTubesta Suomen Hippoksen video Mahdollisuuksien hevonen, siinä nimittäin oli jotakin pysäyttävää ja suomalaista, ja se myös antoi kipinän tällekin päivitykselle.