Hormonihirviö

Ihan aluksi voin todeta, että toisaalta mikä minä olen moittimaan hevostani hormonihullun naisen käytöksestä, kun itsekin useasti olen aivan yhtä perseeseen ammuttu karhu. MUTTA. Nyt vaan on lopullisesti käpy kärähtänyt ja asialle on tehtävä jotakin.

Lähes koko viime vuoden ympäri rakkaalla neiti Päivänvalolla oli "se aika kuukaudesta", mikä on aiheuttanut surua ja murhetta (lähinnä minulle), sillä ratsastaminen ynnä muu on ollut pääasiassa hirveää pukittelua ja pystyyn hyppimistä. Kesäkuisen onnettomuutenikin aikana Dizzyllä oli yllättäen kiima, ja pystyyn hyppäämiseen ei luultavasti silloinkaan ollut mitään muuta sen erikoisempaa syytä. En kuitenkaan jaksa enää toista vuotta samanlaista meininkiä, tosin mistäs minä tiedän miten tuleva talvi menee. Olen myös tullut siihen tulokseen, että mihinkään pikkukisoihin osallistumisesta on turha haaveilla kiimahäiriöisen tamman kanssa, se siitä harmonisesta yhteistyöstä kouluradoilla... Tai ylipäätään esteiden treenaaminen on mahdotonta kun joka toinen ratsastuskerta menee hyvin ja joka toinen on älytöntä perseilyä.

Kävin pitkästä aikaa tunnilla viikko sitten. On kiva kun on löytänyt tallikuvioista kavereita ja että Rita otti minut seurakseen tunnille :) Tunti sujui oikein kivasti ja sen jälkeen olikin todella hyvä mieli! Laukka sujui ainakin oikeaan kierrokseen tosi hyvin ja rullasi, vasen kierros oli hankala ja ei meinattu kestää ympyrällä. Tehtiin keskiympyrällä käynti-ravisiirtymiä ja pohkeenväistöä aina käyntipätkillä. Sain hyvän ohjeen hevosen sisäänpäin "kaatumiseen", sillä kulmissa ja ympyröillä se kanttaa kovasti. Tasapainon saa pidettyä paremmin kun asettaa tuntuvasti sisälle päin ja vie ulko-ohjaa reilusti ulospäin. Toimii! Dizzy sai kehuja kiltteydestään ja on kuulemma kiva hevonen :)

Opekin kokeili!

Tänään juoksutin kentällä, koska ei jostain kumman syystä tehnyt mieli ratsastaa sillä tontulla. Laitoin ympyrälle yhden kavaletin, sillä Dizzy tuntuu tykkäävän niiden hyppäämisestä.

Voiko yrmympää ilmettä olla..

Välillä vähän humpsahti ohi

Ravit oli alkamassa ja piti näyttää komeille miehille kuinka kaunis olenkaan

Jiihaa

Kaikkihan alkoi kun ajattelin viikko sitten tiistaina mennä pitkästä aikaa hyppäämään. Olin Jannan pienestä painostuksesta kokeillut yhtenä päivänä muutaman kerran pikku kavaletin hyppäämistä, vieläpä kuolaimettomilla, ja se meni hyvin! Tästä intoa puhkuen mentiin kentälle, jonne raahattiin monta estettä. Kuinka ollakaan mamman murusesta kuoriutui kentälle päästessä mahdoton monsteri. Pukkeja sateli ja keulikin minkä kerkesi. Yritin käydä laskettamassa radalla liikoja virtoja täydessä laukassa, mutta kiukuttelu jatkui sielläkin.

Jannakin kysyi voisiko kokeilla tekeekö poni hänelle samat temput. Sanoin että siinäs kokeilet jos uskallat ja tarjosin turvaliiviä. Muutaman vaikean näköisen ympyrän jälkeen pari kiitikin kohti kentän toista päätyä ja hyppäsi kouluradan aitojen yli... Katsoin kentän toisessa päässä monttu auki ja rääkäisin että käännä ohjasta takasin, kun ei ratsastajalla tainnut olla jalustimiakaan jalassa hypätessä. Hyvin kesti kyydissä, vaikka ei ollut kuulemma hypännyt muutamaan vuoteen! Tulivat sitten takaisin ja heppa menikin sitten ihan nätisti hetken.

Janna kokeilee

No tehtiin pieniä järjestelyjä, mm. haettiin rintaremmi ja martsarit tallista, sillä hevosen pää kohosi koko ajan vaan enemmän taivasta kohti. Kun sitten kokeilin uudestaan, sujui hyppääminen jo laukastakin vaikka tuntui hyvin työläältä. Silti nosti molempiin suuntiin pyydettäessä ja hyppäsi hyvin.

Joskus aina ratsastajaa kauhistuttaa...

...ja alastulot on näyttäviä.

Välillä jaksoi naurattaakin!

Maastossa käytiin muistaakseni sitten tätä seuraavana päivänä Ritan ja Puten seuralaisena. Molemmat hevoset olivat intopinkeinä, joten käytiin suht lyhyt mutta hapottava lenkki. Mentiin melkein koko matka sellaista tiki-tiki ravurinravia, välissä siksakia ja pohkeenväistöä. Sitten eräänä päivänä kentällä ratsastaessa alkoi kyrsimään erittäin paljon. Hevonen ei mennyt suoraan sanottuna mihinkään. Puolet ajasta odotin, josko polle suostuisi lähtemään liikkeelle. Välillä mentiin muutama askel eteenpäin ja sitten taas seis. Peruuteltiin siinä sitten ajankuluksi, mikä sujuikin poikkeuksellisesti oikein mainiosti! Kuitenkin tämä hässäkkäviikko sai sappeni kiehumaan sen verran kovaa, että...

Huomenna lähdetään päiväretkelle Laukaan eläinsairaalaan! Kaikkien mahdollisen ihmisten (mukaan lukien eläinlääkärin) konsultoimisen ja nettitutkimusten jälkeen varasin neidille ajan munasarjojen ultraukseen, ja jos kaikki on ok ja kiima todellinen, niin tammalle laitetaan "kohtukuulat", joiden pitäisi lopettaa kiimat, tai ainakin pidentää niiden väliä. Klinikkareissu jännittää kun ei ole klinikalla montaa kertaa tullut käytyä. Onneksi saadaan ystävä kuskaamaan, kun ei omaa autoa tai koppia ole. Neiti on viikon verran keimaillut tallin oreille siihen malliin, että epäilisin kiiman olevan ihan aito ja oikea. Nyt vaan sormet, varpaat ja kaviot ristiin, että kiima ei ole pelkästään korvien välissä vaan tästä saataisiin meidän elämään apu!

Ps. Huomenna poni myös muuttaa siihen upouuteen talliin, joka on kertakaikkisen hieno! :) Lopuksi vielä linkki (klikkaa sanaa "linkki") iiiiihanaan Dizzy-videoon, johon on kerätty kaikenlaista kuva- ja videomateriaalia keväästä syksyyn!