Aina ei voi voittaa, eikä nyt ollut kyllä tarkoituskaan - ÄSeRan seuraesteratsastuskilpailut, ristikkoluokka, Polleparkki 17.11.2013

Osallistumistamme kyseessä olevaan tapahtumaan en halunnut juuri mainostaa ennen kisoja täällä (kukapa olisi lukenut), koska en kiiman ilmaantumisesta johtuen ollut varma uskaltaako koko kisoihin lähteä. Kiimahan sillä oli ja on edelleen, mutta päätettiin lähteä silti. Kisaamistaustasta sen verran, että ollaan aika lailla vuosi sitten käyty Dizzyn kanssa kokeilemassa ensimmäisiä estekisoja Rantalan tallilla Joutsenossa. Luokkana oli kunnianhimoisesti 60cm, mikä jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut paras ratkaisu.

Taisi olla silloin pari päivää ennen kisoja kun Dizzyllä alkoi vaihteeksi kiima, mikä näin myöhemmin ajatellen osaltaan aiheutti radan epäonnistumisen. Silloinkin kisapaikalla poni oli erittäin leppoisa, mutta utelias. Verkassa hyppäsi ruhtinaalliset kolme kertaa verryttelyesteen ja radan alettua lopetti kuin seinään. Ei mennyt yli pohkeella, raipalla, ei estettä laskemalla eikä myöskään taluttamalla. Hävetys ja harmitus oli suuri, mutta toisaalta, mistäs minä tiedän mitä hevonen, joka ei ennen ole kisoissa ollut, niissä tekee.

Todistetusti hyppäsi ainakin kerran, valkoinen peräsin on minun.

Ei auttanut ees ristikoksi madaltaminen silloin...

Rantalan talli, seuraesteratsastuskilpailut marraskuu 2012

Heräsin eilen aamulla puolen seitsemän jälkeen ja haalin tavaroita kasaan minkä kerkesin. Aamupalaa laittaessa Tiksu laittoi viestiä, että missä oon kun Vikke pitäisi vielä klipata aamulla. Pääsin sitten kyydissä tallille, missä hepat ootti aamuruokiaan. Dizzy näytti kummastuneelta, kun tulin tallille niin aikaisin. Karsinassa pyöri aamuruokien jälkeen kuin väkkärä ja ihmetteli, että miksi kaverit pääsevät ulos. Letitin hännän tarkoituksena laittaa punainen rusetti ihan vaikka vaan varmuuden vuoksi, ettei tule kenellekkään monoa. Kuljetussuojia laittaessa taisi viimeistään tajuta jotain outoa olevan tekeillä, nimittäin kopin nähdessään otti ihan muutamia juoksuaskelia ja olisi mennyt sinne vauhdilla. Taisi olla miehelä mielessä... Kopissa odottikin toinen tamma ja matka jatkui kohti Polleparkkia.

Antakaa ruokaa!

Perillä Dizzy taas ihmetteli kopeista ulos purettavia hevosia. Muiden hevosten tuijottaminen on mieleistä puuhaa. Erityisesti pienet shettikset aiheuttivat suurta kummastusta. Letitetty häntä sojotti jo lyhyen matkan jälkeen suuntaan jos toiseen. Yllättävän lunkisti otti koko touhuilun siinä pihalla, vaikka hirveät tuulenpuuskat riepottelivat myös maneesin ikkunamuoveja. Vasta satulan iskiessäni selkään D:n ilmeestä näki sen tajuavan, että täällähän on ilmeisesti tarkoitus tehdä hommia!

Kentälle päästyäni tajusin unohtaneeni rintaremmimartingaalicombon autolle. Kyllä ketutti, mutta olin ainakin siinä tilanteessa vakaasti sitä mieltä, etten voi mennä hyppäämään ilman sitä, joten kipitin äkkiä takaisin hakemaan sen. Sitten taas takaisin kentälle ja Tissi-poni kävikin jo vähän kuumana. Otti ennen kentälle menoa muutamia terhakkaita juoksuaskelia leuka rinnassa ja kentällä keuli kertaalleen mulkaten minua pahasti.

Koko kisojen ajan olin pihalla kuin lumiukko, joskin kuitenkin aika lailla rentoutuneemmassa mielentilassa kuin edellisissä kisoissa. Lievää paniikkia oli ilmassa kun hetkeä ennen rataan valmistautumista poniini päätti pariin otteeseen parkkeerata verryttelyalueella maneesin ovien eteen, tietenkin aina kun ovet aukesivat. Luuli varmaan pääsevänsä pakoon. Kun poni alkaa jumittaa, se tuntuu luultavasti vähän siltä kun alkaisi jäämään paksuun mutaan hetki hetkeltä enemmän kiinni, jokainen hidastuva askel ketuttaa entistä enemmän. Pohkeilla yritin saada hepan ensin liikkeelle, sitten kokeilin johtaa ohjilla eri suuntiin, mutta siinä se seistä tönötti kuin valettu. Pari kertaa raipasta - ei minkäänlaista reaktiota. Harkitsin jo pyytäväni talutusapua, mutta sitten D lähtikin taas liikkeelle. Mentiin vähän ravia ja hypättiin vielä pari kertaa.

Olin ihan ulapalla siitä, milloin pitää mennä ja mihin. Olin nimittäin ihan varma etten saa hevosta enää liikkeelle ja rata jää kokonaan menemättä. Pelkäsin myös, että koni sinkoilee maneesin laidasta laitaan kuin Flipperi-pelissä. Unohdin sitten, että mitä siellä radalla kuuluisi tehdä. Päässä ei kirjaimellisesti ollut yhtään mitään. Ehkä vaan pumpulia niin kuin ponillakin.

Unohdin (mitä??!) tuomarin tervehdyksen, mietin jostain syystä miten pääsen lähtölinjalle niin ettei siihen mene armottomasti aikaa, olin nimittäin aina myöhässä joka paikassa. Hiki valui ja aloitin radan jotenkin ihan väärin päin, tein jotain ihme kiemuroita jo ennen ensimmäistä estettä ja sen jälkeen leikkasin sujuvasti oman tieni. Toisella esteellä Dizzy jäi tuijottamaan, mutta meni yli. Tässä vaiheessa huomasin ettei tuomarikaan ollut kartalla hölmöilyistäni, koska hylkäystä ei vielä tullut. Viidennellä esteellä piti taas pysähtyä tuijottamaan. Varmaan oli kyllä osa miunkin vikaa (taisin vähän tuijottaa välillä itsekin), mutta olihan se selkeästi Dizzystä jännää mennä semmosta sokkeloa. Tästä kohtaa siis rata hylättiin ja olisin saanut kuulemma jatkaa radan loppuun, mutta enhän minä sitä sitten jatkanut.

Ristikkoluokka, heh.

Ka, joku kuvaa! Pistetääs vähä säpinää!

Vähän on liikaa tilaa korville hupussa...

Kotiin lähtiessä Dizzy oli taas innokas menemään koppiin. Suojat kun sai jalkaan niin lähti jo ihan oma-alotteisesti kävelemään lastaussillalle. Vaikea kuvitella, että minulle ylläpitoon haettaessa vuosi sitten elokuussa lastattiin varmaan yli puoli tuntia...

Voitasko mennä kotiin jo?

Loppujen lopuksi, vaikka kaikki meni ihan väärin, olen kuitenkin tyytyväinen. Meni paremmin kuin viime vuonna. Loppuun vielä ihanan fanclubin kuvaama video äänitehosteineen :D Ei muuta kun taas harjoittelemaan.

Ps. Kotona menee välillä kyllä paremmin hyppääminen. Pätkä viime torstailta meidän ekasta oikeasta Katan estevalmennuksesta. Siitä lisää myöhemmin :)