Harjoituskoulu- ja estekilpailut Halilassa 8.-9.2.2014

Päätin taas lähteä kokeilemaan kisaamista, tällä kertaa myös kouluratsastuksessa. Halilassa oli sopivasti PiSeRa:n järjestämät harjoituskilpailut jäsenille ja tmi Laura Jääskeläisen asiakkaille, joten päätin osallistua molempina päivinä. Raviohjelmaa harjoittelin useamman kerran kentällä itsenäisesti sekä pari kertaa kavereiden avustuksella, ja se tuntui menevän hyvin. Siihen sisältyi sellasia osia, joita olen harjoitellut muutenkin. Esteitä treenasin niinkin paljon, että kävin perjantaina estevalmennuksessa, otin jopa ihan kokonaisen tunnin tällä kertaa puolikkaan sijasta. Heppa oli ihan liekeissä hyppäämisestä, ei vaan oltu alkuun taas ihan samalla aaltopituudella... Taas vietiin Tuulia kuin pässiä narussa.

Lauantaina 8.2. aloitettiin kouluratsastuksella ja osallistuin raviohjelmaan. Menin tallille ajoissa niin, että ehtisin vielä ratsastaa ennen hevosten kuljetusta, mutta Dizzy keuli ja teki syöksyjä eteenpäin, joten päätettiin Jannan kanssa irtojuoksuttaa liiat virrat pois.

© Janna Häkkinen

© Janna Häkkinen

Dizzy on silminnähden innoissaan aina kun näkee kuljetussuojat ja menikin taas reippaasti koppiin. Perille pääsyn jälkeen D oli ihan levoton, pyöri karsinassa kuin väkkärä ja hirnui koko ajan. Karsinassa oli kalterit, joten pidin ovea auki pitkään, jotta D sai katsella käytävälle muiden touhuja, mikä tuntui rauhoittavan sitä.

Menin hyvissä ajoin ennen ryhmäverryttelyä taluttelemaan käsiverkka-alueelle, ettei poni olisi niin vauhkona uusista asioista. Ulkonakin D hirnui kuin viimistä päivää ja rauhoittui silloin paremmin kun muita lajitovereita oli näkyvissä.

© Janna Häkkinen

© Janna Häkkinen

© Janna Häkkinen

Tankki ja ratsastajansa © Janna Häkkinen

Maneesin katsomossa olevat ihmiset olivat aika jänniä, tuomareitakin piti vähän tuijottaa ja radalle oli aivan kamalaa jäädä yksin. Vuorossa seuraava ratsukko odotti maneesin nurkassa portin takana vuoroaan, ja sinne Dizzykin ilmeisesti oli pyrkimässä meidän vuoron aikana. Hevonen oli aika jännittynyt koko maneesissa olon ajan, mutta ei nyt varsinaisesti pahalta tuntunut. 

Aloitettiin rata mielestäni ihan hyvin. D oli hyvin suorana ja kuulolla, mutta sitten ensimmäisellä voltilla alkoi pään viskominen, etupää nousi ja otettiin sivuloikkia. Tätä tapahtui myös pääty-ympyrällä ja lävistäjällä. Sain joka kerta homman takaisin haltuun ja jatkettiin rataa aina ihan mukiinmenevästi. Lopussa kuitenkin Dizzyn sekoilujen vuoksi sekosin itse radassa ja unohdin siirtyä ravista käyntiin. Saatiin radasta 49,41%, positiivista oli hevosen suoruus ja hyvä siirtymä käynnistä harjoitusraviin, mutta monessa kohtaa oli maininta jännittyneisyydestä. Itsekin jännityin Dizzyn hyppimisen seurauksena. Radasta ei ole videota, koska maneesissa oli niin huono valaistus, eikä tajuttu tarkistaa siihen soveltuvaa kuvauskalustoa ajoissa.

Sunnuntaina 9.2. oli esteratsastuksen vuoro. Aiemmin ajattelin osallistuvani vain puomiluokkaan, jotta saataisiin poni menemään edes kerran rata läpi, mutta kun kuulin ristikkoluokkaan osallistumisenkin olevan mahdollista, päätin mennä myös sen. Puomit toimisivat sopivana verryttelynä ristikkoa varten.

Kun tallilla laitoin kuljetussuojat niin D lähti oikein juoksemaan tallin käytävää pitkin, kopilla vasta ihmetystä herätti, kun matkaseurana oli eri hevonen kuin edellisenä päivänä. Perillä oltiin paremmalla mielellä kuin lauantaina ja karsinassa heppa mutusteli heinää tyytyväisenä.

Jo puomiverkassa huomasi miten poni oli nyt paljon rennompi ja innoissaan kun näki esteitä. Huomasin vain, että pikkuponien kanssa on hankalaa olla verkassa isommalla hevosella. Ajattelin, että on parempi mennä vauhdikkaasti rata läpi, jotta saisin Dizzyn etenemään mahdollisimman innokkaasti itsestään. Alku menikin hyvin, mutta 5. puomin kohdalla heppa päätti vaihtaa suuntaa. Ilmeisesti portin takana odottava poni oli mieluisampi kuin radan jatkaminen. Käänsin kuitenkin takaisin oikeaan suuntaan ja päästiin kuin päästiinkin rata loppuun suht mallikkaasti! Saatiin kuitenkin kiellosta 4vp ja tästä luokasta vain puhtaan radan tehneet saivat ruusukkeen.

Ristikkoluokan verryttely meni myös hyvin, Dizzy alkoi olla jo innoissaan ja tekikin kunnon loikkia estekorkeuden huomioon ottaen... Oikeaan suuntaan poni on jotenkin vahvempi ja tekeekin siellä omia loikkiaan enemmän ja lähtee helposti ryysäämään esteelle ja sen jälkeen. Aloitettiin rata kiellolla ensimmäiselle esteelle, liekö syynä esteen vieressä seisoneet ratatoimihenkilötytöt, yleisö vai mikä. Pientä vastustelua ilmeni kun käänsin taas uudelleen ensimmäiselle esteelle, joka sitten ylitettiinkin mahtipontisella loikalla. Sen jälkeen rata menikin erittäin hyvin! D nosti itse laukkoja väleissä ja välillä mentiin sipsunsipsun ravia. Jäätiin sijalle 8/11.

Kuva otettu videolta

Nämä pari päivää kisojen jälkeen on tullut mietittyä sitä, miten olenkaan saanut Dizzyn koulutettua. Tietysti olen saanut korvaamatonta apua mm. Reetalta ja entisen tallimme omistajalta, mutta pääasiassa olen työn tehnyt itse. Välillä se kummastuttaa, koska pidän itseäni aika noviisina hevosasioissa edelleen. Vaikka Dizzy on oikea kullanmuru hoitaessa ja käsitellessä muuten, on se erittäin vaativa ratsastaa ja kiimaongelmat ovat tuoneet kyllä yhteiseloomme oman lisämausteensa. En todellakaan ajatellut hankkivani tällaista ensihevosta itselleni, mutta asiat menivät miten menivät ja keväällä koittaa jo 2 vuotta ensimmäisestä ratsastuskerrasta. Välillä mennään sitä kuuluisaa takapakkia ja kovaa, mutta kyllä sitä kehitystäkin tapahtuu. 

En ole itseäni kilpailuhenkiseksi tässä lajissa koskaan mieltänyt, mutta nyt tuntuu siltä, että kilpaileminen saa minut asettamaan tavotteita ja minulle paremman motivaation harrastamiseen. Valmennuksissa käyminen taas antaa itsenäiseen työskentelyyn lisää potkua ja erilaisia näkökulmia. Seuraavaksi tähdätään 1.3. Polleparkissa oleviin kisoihin ja ristikkoluokkaan. Jotta saataisi liika jännitys pois ponin mielestä, ei kannattane pitää pitkää taukoa kisaamisessa. Polleparkissa onneksi ollaan oltu jo kerran. Kiitos Sallamarille kisavideoista :)

vasen kuva © Reetta Henttu, oikea kuva © Janna Häkkinen