Satulan kaipuu ja jotain positiivista

Näiden aikojen päällimmäisenä mielessä oleva asia on satulan kaipaus. Meillä ei ole tällä hetkellä sopivaa satulaa, vanhoja epäsopivia on kyllä kaksin kappalein. Tekisi mieli päästä itsekin hyppäämään, etenkin kun Dizzy tuntuu kehittyneen irtohypytyksessä huimasti muutaman kerran jälkeen. Ollaan tallilla pyritty joka viikko järjestämään irtohypytyspäivä, sillä hyppääminen on hyvää vaihtelua liikkumiseen, etenkin kun en nyt itse pääse hyppäämään. Tein blogiin uuden sivun myytäville tavaroille, siellä ovat nyt tällä hetkellä molemmat myytävät satulat.

Maastoon ollaan käyty kahdestaan tutustumassa ratsastusvyön turvin, ilman satulaa kun en uskaltaudu edelleenkään maastoon. Tietysti aina maastoilemaan lähtiessä minimoidaan riskit, eli varustaudutaan myös turvaliivillä, kaulanarulla, pumpuleilla, korvahupulla sekä taikasauvalla eli raipalla.

Reitillä, jota ollaan nyt alkuun menty pelkästään, pääsee käymään Päijänteen rannassa. Rannassa voi kesällä kuulemma uittaakin, mutta totutellaan nyt aluksi ihan vaan veden katselemiseen, laineiden liplatus on nimittäin pelottavaa. Viime kerralla oltiin menossa tien reunaa pitkin, kun joku ajoi autolla vastaan keskellä tietä, hidastamatta yhtään. Sekunnin tai kaksi oli taas ajatella kuoleman koittavan, mutta auton kuski vain morotti mennessään ja Dizzy katsoi alta kulmien ihmeissään. 

Mentiin loppumatka pellon laitaa pitkin, ja kun oltiin melkein kotona niin tietä pitkin meni auto rämisevän peräkärryn kanssa. Silloin piti vähän hyppiä kahdella jalalla, mutta rauhoituttiin kyllä myös nopeasti. Kaverit juoksivat joen toista laitaa odottamassa, harmi kun siitä ei ole kuvaa. Olen uuteen paikkaan tottumisen jälkeen uskaltautunut komentamaan herkemmin ja hieman kovemmin raipalla keulimisen yhteydessä, mikä tuntuu toimivan. P**seily loppuu nykyisin useasti ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.

Kentällä tehtiin viime viikolla puomitehtäviä. Nyt kun Dizzy liikkuu pihatossa paljon itsekseen, on vaikeaa huomata milloin totaalinen väsy tulee. Ehdin silloin tällöin itse pyytää hevoselta liikaa, joten protestointi ehtii alkamaan. Protestointi ilmenee lähinnä pystyyn hyppimisenä, joten olisi ehkä suotavaa minun reagoida tarpeeksi ajoissa. 

© Sallamari Piispanen

Tänään oli taas jonkun asteista irtohypytysyritystä. Yritin ensin itse ratsastaa, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Päästettiin vaan poni valloilleen ja se hyppäsi jopa ilman mitään kujan naruvirityksiä. Vauhti on huomattavasti hidastunut alkuun verrattuna, hyppytekniikka parantunut ja hevonen tarkempi kintuistaan. Hyppykuvia en jaksanut ottaa, kun niitä on tullut nyt otettua niin paljon. Olen lähinnä keskittynyt muiden hevosten kuvaamiseen.

Joskus silloin tällöin pistää suunnattomasti vihaksi ihmisten - ei varsinaisesti sanalla sanoen eläinrääkkäys - vaan eläinten hoitamatta jättäminen. Tätä vihaa ilmenee erityisesti Dizzyn vanhoja kuvia katsellessa. Joskus ottaa päähän sekin, että ihmiset keskittyvät hevosessaan vain epäolennaisiin asioihin. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että hoidetaan oireilua, eikä itse oireilun syytä. Monille myös valmentautumispaikat, harrastamisen helppous ja ja mahdollisimman huokea tallipaikan hinta ovat avainasemassa hevosen asuinpaikkaa valitessa. Ajatellaan ensisijaisesti sitä omaa napaa, ei hevosta, jonka koti tai pihatto tulee olemaan. Parin kuukauden aikana olen huomannut selkeästi tehneeni hyvän ratkaisun valitsemalla aktiivipihaton. Hevonen on mielestäni elämänsä kunnossa, sekä fyysisesti että henkisesti!

Noin viikon aikana on tapahtunut myös suurta edistystä tärkeissä asioissa! Dizzy menee nykyään itsekseen rehuautomaattiin ruokailemaan ja käykin siellä ahkerasti päivän mittaan. Toinen edistysaskel on otettu kiimaongelmien kanssa. Kaksi kiimaa on jo pihattoelämän aikana koettu ja hevonen tuntuu rauhoittuneen huomattavasti ensimmäisestä kiimasta. Alkuun jahdattiin muita tammoja jatkuvasti, mutta nyt tulevat jo hyvin toimeen, eikä kiimankaan aikana ollut suurempia ongelmia. Sietävät toistensa lähellä oloa, vaikka eivät ylimpiä ystävyksiä vielä olisikaan.

Ensimmäisestä ratsastuksesta Dizzyllä tulee jo 2 vuotta ja voisin sanoa, että nämä vuodet ovat menneet aika lailla hevosta kuntouttaessa. Nyt Dizzy on mielestäni ulkoisesti jo aika huippuhyvän näköinen. Tietenkään kunto ei riitä vielä moneen asiaan ja lihastakin puuttuu oikeista paikoista, mutta ainakaan se ei enää näytä kyömynenäiseltä luuviululta. Kuvassa lukee muuten huhtikuu 2012-huhtikuu 2014, mutta vanhempi kuva taitaa ennenmin olla toukokuun 2012 alusta, sillä puut vihertävät jo.