American Dream: Kehitys ensimmäisen vuoden aikana

Reilun kuukauden päästä tulee miun ekasta ratsastuskerrasta Dizzyllä jo vuosi. Aika on mennyt sutjakkaan ja välillä tuntuu ettei olla edistytty mihinkään - etenkin huonoina päivinä. Kuitenkin kun katselee vanhoja kuvia ja muistelee minkälainen D oli vajaa vuosi sitten, huomaankin, että kehitystä on tapahtunut valtavasti.

Kevät 2012

Ensimmäistä kertaa D:n selkään kavutessani hevonen näytti lähinnä muulilta. Se oli väsyneen näköinen, likainen ja vielä lähtemättömät talvikarvat sojottivat lihaksettomasta hevosesta.

Kuvat eivät edes oikein kerro miten kamalilta hevoset paljaalla silmällä nähtynä näyttivät. Liekö syynä tumma ja pidempi talvikarva..

Hevonen oli kyllä vuosi sitten masentava näky. Sitten kun viimeiset talvikarvat alkoivat tipahtaa, olikin hevonen vielä kuihtuneemman näköinen. Kunto oli myös niin huono, että lyhyen ravailun jälkeen Dizzy puuskutti jo paljon.

Jälkeenpäin ihmettelen, miten olen uskaltautunut D:n selkään silloin, ilmeisesti minua on helppo yllyttää. Ja toisaalta ei sillä olisi ollut silloin energiaa alkaa riehumaan.

Aneeminen D

Ensimmäinen ratsastuskerta, toukokuun alku 2012

Samassa paikassa oli 2 muuta hevosta, kaverini alkoi ratsastamaan ja hoitamaan tätä toista, ja kolmannella kävi kuka milloinkin ratsastamassa. Paikka oli sijainniltaan aivan mahtava, mutta hevosista ei harmi

kyllä huolehdittu. Laidunkauden alkaessa hevosia ei olisi saatu laitumelle, tai siis toisin sanoen hevosilla ei olisi ollut mitään ruokaa, jollemme olisi olleet Reetan kanssa hommissa väkertämässä tolppiin lankoja ja sähköjä.

Kiirettä piti, kun hevosen vähän väliä karkasivat ja juoksivat puolen kilometrin päähän naapuriin, missä olivatkin aina siihen asti kun ne jaksettiin käydä hakemassa. Kun se laidun sitten oli valmis, ei sinne meidän lisäksemme oikeastaan kukaan muu vienyt vettä. Välillä hevoset olivat päiviä ilman vettä ja joivat sitten kerralla koko saavillisen tai enemmän. Hevoset viettivät ulkona laitumella koko aikansa, talliin ei kehdannut laittaa lepäämään, kun karsinat olivat yltä päältä saissessa.

Dizzy vaihtoi homssuisen talvikarvansa kiiltävään mustaan, ja alkoi jo muutaman harjauskerran jälkeen näyttämään hoidetulta. Huomasi miten se nautti kaikista harjauskerroista, ja edelleenkin tykkää kaikesta "nypläämisestä". Harjatessa ja hoidettaessa näyttää melkein nukkuvan ja jos karsinaan menee tervehtimään ja rapsuttelemaan, Dizzy tekee vastapalveluksen ja rapsuttaa myös minua.

Toukokuun loppu

Heinäkuun alku

Loppukesästä päissämme pyöri vain yksi ajatus, hevoset olisi hyvä saada parempaan paikkaan ennen talven tuloa, sillä niistä huolehtiminen tuskin ainakaan paranisi loppuvuotta kohden. Reetta osti hoitohevosensa, Dizzyä ei minulle myyty, mutta sain sen ylläpitoon elokuun puolivälissä.

Muuttopäivä 14.8.2012

Jo viikko uudessa paikassa teki ihmeitä. Reetta ei ollut nähnyt Dizzyä suunnilleen siihen viikkoon ja tulikin sitten kuvaamaan meitä. Uusi ruokinta, tai ruokinta ylipäätään, alkoi heti pyöristämään hevosta ja energiaakin alkoi olla ihan uuteen tapaan, niin että sain välillä olla ihan helisemässä ponin kanssa!

Elokuun loppupuoli 2012

Syksymmällä massaa (mahaa) olikin tullut jo kivasti. Kovasti eri ihmiset kyselivät onko tamma paksuna kun näyttää niin pullealta ja tallilla moni sanoikin että "Oletpas sie pyöreä! Otappa tästä leipää!" :D Onpahan sitten jotain mistä rakentaa sitä lihasta. Moni ratsu näyttää useasti liian laihalta ja eihän sitä lihasta oikein saa jos ei tosissaan ole mitä muuttaa lihakseksi. Ei kyllä D pitkään aikaan sylkenyt ruokakuppiin, eikä sylje vieläkään. Ensimmäisinä kuukausina imuroi kaiken mahdollisen suuhunsa saman tien ja näytti olevan aivan pohjaton kaivo, mutta nykyään uskaltaa jo jättää heiniä myöhemmäksi ja syö ruokansa rauhassa.

Syksyllä alettiin myös hyppäämään oikeasti, koska nyt oli kunnon kenttä sekä estekalusto.

Syyskuu -12

Lokakuun alku 2012

Irtojuoksutusta kokeiltiin liian energian purkuun. Valitettavasti kentällä tai maneesissa ei ollut kuulemma mahdollisuutta irtojuoksuttaa, niin kokeiltiin sitä sitten tarhoissa, jotka meillä ovat mukavan isot. Alkuun Dizzy ei ymmärtänyt koko homman pointtia ja juoksutuksen lopuksi sainkin odotella vesisateessa pitkän tovin ennen kuin se hiipi selän taakse kyselemään että joko mentäis takas sisälle.

Tavallisen liinassa juoksutuksen kanssa oli ongelmia koko syksyn. Dizzy repi ja riuhtoi liinassa ja toisaalta sitten ei liikkunut mihinkään. Päätin pitää siitä taukoa kun ei ottanut onnistuakseen. Alkutalvesta kokeilin uudestaan ja aikani työstettyäni säntäsi D eteenpäin ja siitä edespäin on taas juossut enemmän tai vähemmän nätisti ympyrällä.

Maastossa oli samanlaisia jumitusongelmia. Seistiin melkein aina se 15 minuuttia paikallaan jossain alamäessä tai mutkassa, kunnes taas jatkettiin matkaa. Sittemmin jumittamisetkin ovat jääneet pois kun en antanut periksi siinä. Edellisen kesän joka paikan säikkymiset vähenivät ja käytiin ihan kahdestaan paljon maastoilemassa. Välillä käytiin maasta käsin tutustumassa mm. betoniporsaisiin, joita ei hepan mielestä voinut ohittaa muuta kuin täydessä laukassa.