Oltiin harjoiteltu lastausta muutamana päivänä ennen valmennusta, jotta se sujuisi mahdollisimman jouhevasti itse H-hetkenä. Dizzy kävelikin koppiin muitta mutkitta. Kopissa pihisi ja puhisi kummastuneena, mutta kävi kuitenkin syömään ja matkusti nätisti. Päätettiin kuskata hevoset erikseen kunnon vetoauton puuttuessa, joten Dizzyn kaveri tuli vasta toisessa kyydissä.
.
Saavuttiin paikan päälle ja kopista tullessaan katseli kummissaan ympärille, mutta pysyi kuitenkin tosi rauhallisena. Kaikki ohi menevät vieraat hevoset kiinnostivat aivan kamalasti ja Dizzy pyrkikin narussa kiskoen niiden luokse. Piha oli paikoin ihan peilijäässä eikä ponilla ole vielä hokkeja, joten käppäiltiin varovasti odotellessa. Riemu ratkesi kun kaveri saapui kopissa hirnuen paikalle.
Päästiin maneesiin hieman myöhässä, sillä valmennukset rullasivat hieman aikataulusta myöhässä. Dizzy on toki maneeseissa ollut lukuisia kertoja, mutta nyt jännittivätkin enemmän estekalusto, jota koko maneesi oli pullollaan, sekä edellisen tunnin ratsukot, jotka vielä hyppäsivät. Aina jonkun hypätessä pomppasi poni ilmaan ja pörisi. Olivathan ne kyllä aika korkeita esteitä.
Aloitettiin kertomalla mitä kukin on hevosensa kanssa tehnyt. Itse kerroin, että hevosta on ratsastettu nyt parisen vuotta. Dizzy kävi hieman kierroksilla alkuun, maneesin kahvio oli todella jännä ja kävin sitä näyttämässä heti alkuun, ettei siitä tulisi ongelmaa myöhemmin. Hieman kauhulla katselin kaarevan uran tehtäviä ja pala nousi kurkkuun kun piti laukata verryttelyksi molempiin suuntiin. Olin varma että törmään johonkin tolppaan eikä laukat varmana nouse. Sain kuitenkin laukkapätkät molempiin suuntiin.
Tehtäviä tulin pääsääntöisesti ravissa, pelkäsin että Dizzy kuumenee liikaa laukalla tultaessa, joten en halunnut edes yrittää. Ajattelin sen nostavan laukan väleissä, jos on nostaakseen. Saatiin helpotettuja versioita tehtävistä ja korkeuksista, mentiin ihan pikkuruisia esteitä, kun taas muut menivät melkein kaikki isompina. Ei varmaan liene yllätys, että viimeiset kymmenen minuuttia hevonen oli maneesissa kuin kotonaan ja tuntui tosi kivalta ratsastaa. Kunpa se tunne olisi joskus koko tunnin ajan...
Elmolta sain komentteja lepattavista pohkeista, ilmaa oli ainakin 10cm jalan ja hevosen välissä. Toinen asia oli liian lyhyt ohja. Tätä olenkin pohtinut valmennuksen jälkeisenä viikonloppuna. Miten saada ohja pidemmäksi, kun tuntuu että sitä on pakko lyhentää kun hevonen esteillä kuumenee ja nostaa päätä ylöspäin? Oma etukönö on huomattavasti vähentynyt sileällä, mutta esteillä sama ongelma ilmenee edelleen.
Edit: Parin viikon aikana en ole paljon ehtinyt ratsastamaan rokotuksen ja kadonneen kengän vuoksi, mutta huomasin satulan jääneen liian leveäksi alla olevista pintelinpatjoista huolimatta. Jalka valui koko ajan enemmän eteen ja keskiviikkona ratsastus oli jotain aivan kamalaa. Dizzy on ilmeisesti tiputtanut laidunpöhönsä pois ja satulan alle tarvitseekin tätä nykyä enemmän toppausta. Myös itse satulaan täytyy jossain vaiheessa lisätä villoja. Tänään ratsastaessani taas Päivin istuntatunnilla satulan etuosan alla oli aiempaa enemmän fyllinkiä ja kappas kummaa, jalat pysyivätkin helposti oikealla paikallaan! Jee! Täytyy lähipäivinä askarrella satulan alle joku patenttipalaromaani.
Lähtiessä koppiin menemisestä tulikin odotettua suurempi ongelma. Ensin hirnuttiin vielä sisällä olevalle kaverille kovaan ääneen seinän läpi ja sen jälkeen Dizzy meni ihan koomaan väsymyksestä ja stressaavasta illasta. Se käpertyi itseensä eikä reagoinut enää mihinkään, vaan tuijotti lasittuneella katseella eteenpäin ja välillä sivulle tyhjyyteen. Useampi kokeili saada sitä koppiin, mutta mitään ei tapahtunut. Loppujen lopuksi yksi oli edessä narun päässä, liina viritettiin peräpään taakse ja kaksi meistä nykäisi liinalla hevosen koppiin. Siellä se sitten seisoi, eikä edes pyrkinyt pois. Taisi vaan tammalta voimat loppua kesken. Kotimatka sujui leppoisasti ja pihassa sitten ihmeteltiin että mihinkäs nyt jouduttiin. Käytin Dizzyn solariumissa, kylmäsin jalat, poni sai päivän vitamiinipläjäyksen ja pääsikin sitten ulos kavereiden luo.
Koko valmennuskerta taisi olla meille molemmille hyödyllinen enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti eli Dizzyn ratsastettavuuden ja ratsastustaitojeni osalta. Paikka oli uusi, valmentaja uusi, uusia esteitä, uusia hevosia. Dizzylle uusia asioita olivat lankut, kapea este ja puomit ennen estettä ja esteen jälkeen. Jep, ei olla puomeja oikein harjoiteltu, kun kauhukuvina silmissä siintää turvallaan mönkivä hevonen ja minä siellä alla. Mutta tavoitteet saavutettiin: jäi ihan hyvä mieli, ei liiskattu Elmoa (vielä), Dizzy oli ihan kiltti, en kuollut, ja hyppäsin useampaa estettä putkeen, vaikka ratana ei ollutkaan mikään meikäläisen taidonnäyte. Tässä muutama kuva videolta kaapattuna. Näistä voisi melkeen, luulla valmennuksen menneen hyvin!
Ajattelin etten julkaise mitään videoita, vaikka käytin FilmMe-palvelua. Tuntuu, etten halua pilata mieleeni jäänyttä ihan positiivista kokemusta näyttämällä kaikille miten perseeltä ratsastukseni ulospäin näytti.
Mutta.
Ullllatuuuuuuuuus! Laitoin sen sittenkin. Koska unohdin kameran olemassaolon välillä, en muistanut painella rannekkeesta kuvausta päälle. Tämän vuoksi joitain juttuja ei näissä pätkissä näy ollenkaan, mutta ehkä se säästää kaikkien verkkokalvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti